Me ihmiset olemme siis vaeltaneet läpi erilaisten aikakausien, jotka ovat sisältäneet ajalleen ominaisia piirteitä ja haasteita. Onnellisuus on merkinnyt aina eri ihmisille hieman eri asioita, vaikkakin se on länsimaisessa kulttuurissa usein kytketty taloudellisen hyvän saavuttamiseen. Erityisesti filosofia on tieteenalana tutkinut ihmisten onnellisuuden ilmentymiä ja sisältöjä eri aikakausilla. Niihin voi jokainen haluttaessaan syventyä sillä tietoyhteiskunnassamme on jokaisen hyvin helppoa saada tietoa, kunhan vaan lähtee sitä etsimään.
Pyrin itse tarkastelemaan onnellisuuden aihetta lukemani tiedon perusteella, liittäen siihen elämän kokemukseni sekä empiirisen tarkkailuni havainnot. Yksinkertaistettuna havaitsin jo vuosia sitten opettajantyössäni, että onnellisuutta on eniten lasten sekä eläinten parissa. Tästä syystä minua alkoi kiinnostamaan mistä on oikeastaan kyse?
Havaitsin pian miten useammat meistä rakensivat hellittämättä ulkoista hyvinvointia sisäisen hyvinvoinnin kustannuksella. Meillä kaikilla näytti olevan sisäisen onnellisuuden avaimet hukassa. Rakensimme ja sisustimme kyllä kotejamme ja tavoittelimme nousua uraportailla. Mutta samalla näytti myös siltä, kuin jokainen kohtaisi vuorollansa tunteen joka viestitti että jokin hyvin oleellinen asia puuttui elämästämme. Moni pohtikin asiaa kahvikupposen ääressä ihan ääneen. Hyvä lukija, oletko havainnut tai tunnistanut ympäristössäsi samanlaisia havaintoja? Oletan että olet ainakin mikäli olet jo elämäsi keski-iässä, kuten minä.
Olen kirjoittanut muutamille ystävilleni pyynnöstä leikkisästi, mutta vakavalla mielellä elämänohjeita kun ovat täyttäneet viisikymmentä vuotta. Olen usein todennut että jos on rakkautta, ei elämästä puutu mitään. Olen myös kehottanut pyrkimään aina kääntämään vastoinkäymiset, kriisit ja pysähdyspaikat opiksi. Mutta monen kohdalla olen pohtinut miten osaisin antaa konkreettisia ohjeita kääntää ulkoisen onnellisuuden rakentelu jo sisäisen onnellisuuden rakenteluun. Sillä eikö elämästämme ensimmäinen puolikas riitä ulkoisen hyvän tavoitteluun, eikö sen jälkeen ole jo tuon tärkeämmän oivaltamisen aika?
Koen omassa elämässäni taiteen olleen vahvasti ovi ja ikkuna aistikokemuksieni ainaiseen läsnäoloon. Voin sanoa olleeni hyvin onnekas tässä suhteessa. Aistikokemusten merkitys elämässäni on ollut merkittävä, ne ovat yksinkertaisesti ylläpitäneet hiljaista omaa sisäistä ääntäni pienessä liekissä. Voin jopa tunnustaa olleeni ihminen, joka on vastoinkäymisensä hukuttanut taiteen tekemiseen, sillä en ole koskaan oikein osannut puhua asioista. Olen tunneherkkä, ja kun jokin tunne on päällä en kykene rationaalisesti kuin myötäelämään tunnetilaani. Olenkin pienestä pitäen rakentanut vahvaa kuortani pärjätäkseni herkkyyteni kanssa. Vaan silti olen minäkin monta kertaa kuin alusta kaiken taas aloittanut. Mutta sydämeni on aina ollut onneksi puhdas. Siitä saan kiittää monia sukuni vanhuksia jotka muistutteli pienenä elämän perusasioiden tärkeydestä. Kun sitten neljäkymmentäkahdeksanvuotiaana kohtasin niin kovan ihmissuhde iskun, että jouduin ensimmäistä kertaa psykoterapiaan ja sain ensimmäistä kertaa paniikkikohtauksia, jopa kolme samana iltana ja menetin tajuntani, ymmärsin että vahvuuteni oli heikkouteni.
Miksi kerron sinulle lukijani kaiken tämän? Siksi koska tiedän, että jokaisella meillä on menneisyytemme, mutta myös tulevaisuus, jonka onnellisuus on vain ja ainoastaan itsestämme kiinni. Siihen ei kukaan tarvitse varallisuutta. Vaan pieniä aistikokemuksia, jotka avaavat sisäisiä tuntojamme ja sisäistä viisauttamme. Viisautta joka sittemmin ohjaa meitä pienten purojen luota kohti aallokkoja joiden päällä elämä virtaa, ja joiden päällä sinä voit myötäillä kaikkea sitä ihanaa mitä elämä sinulle on varannut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti